Kaksi päivää ennen tämän vuotista City Challengea sain Reinikaisen Villeltä puhelun ja hyvin pian karu totuus paljastui: olin lupautunut Villen jättämiin isoihin saappaisiin kisailemaan. Vähän jännitti, kun flunssaa pukkasi päälle ja tällä kaudella ehjää treeniä 2 viikkoa takana… Hullu se on suomalainenkin, joten matkaan vain.
Perjantaina kokoontuminen oli Liikuntamyllyssä, minne Tuomas ja Ilekin vihdoin ilmestyivät. Ville toi pyöränsä minulle lainaan ja ystävällisesti huoltajaksi lupautunut Arto tuli myös ihmettelemään meininkiä. Ensimmäinen pieni vastoinkäyminen tuli, kun huomasimme Villen satulan ruostuneen kiinni: itse kun olen varmaan kymmenisen senttiä Villeä pidempi, niin ajoasento ei kovin kummoiseksi pääsisi muodostumaan. Ei auttanut itku, joten pakkailujen jälkeen lähdimme Kampin ostoskeskusta kohti, mistä kisan prologi alkaisi.
Perjantain osuus osoittautui enemmän ryhmämatkailuksi kuin täysiveriseksi kilpailuksi. Prologi, kampin ostoskeskuksessa käytävä kauppojen kiertelyruljanssi laskettiin kisa-aikaan, mutta sen perään ollut n. 24 kilometrin juoksu/suunnistus ei tuonut mitään ajallista hyvistä, vaikka olisi mennyt alle ihanneajan, vain myöhästymisestä tulisi sakkoja. Shoppailurundi meni mainiosti – onhan tiimin yhteistyökumppani 4 Runners keskuksen 4. kerroksessa – teimme pohja-ajan 3min erolla. Prologin päätteeksi Ile suoritti laskeutumistehtävän. Juoksentelussa ei ollut valittamista, keli oli hyvä ja maisematkin tutut. Suoritimme etapin selvästi alle aikarajan, vaikka etenimme rauhallisesti säästellen vomia ja tankaten 4 Runnersin PowerBareja ja geelejä.
Lyhyt yötauko oli Rastilassa, minne Artsi toi meille ruhtinaalliset annokset pastaa ja makkaraa. Saimme varamelan Rastilaan ja Tuomas kävi läpi seuraavan päivän kartan ennen, kuin kömmimme nukkumaan. Itse en osannut teltassa nukkua ja torkahteluita kertyi ehkä yhteensä puolen tunnin verran. Aamulla olo oli kuitenkin ihan skarppi ja taistelutahtoa leijui ilmassa.
Varsinainen kisa alkoi lauantaiaamuna neljältä: 4 km juoksua Rastilan leirintäalueelta pyörien hakuun Myllypuroon. Mielestämme otimme ihan reippaan lähdön ja omat sykkeeni olivat 170:n paremmalla puolella, mutta niin vaan Mamman pikku suklaapojat (Janne Mononen + kaverit) ja Teres ajoivat meidät kiinni ennen vaihtoa. Otimme vielä Suklaapoikien kanssa 5 minuutin sakon punaisten valojen ylityksestä, mutta Teres ei vaihdossa juuri karkuun ehtinyt. Pyöräilyrastit menivät ihan jees ja porukka oli hyvin kasassa. Erikoisempana kokemuksena oli Lahden moottoritien alitus pyörän kera tunnelia pitkin, jossa oli parhaimmillaan metri vettä pohjalla jäähileiden kera – piristävää näin aamutuimaan.
Ensimmäinen seikkailurasti oli Alpo Kuusiston käsialaa, jossa piti keräillä vanhojen vallihautojen luolista rasteja. Pienen sompailun jälkeen tulimme kuitenkin ensimmäisenä vaihtoon, kunnes huomasimme, että taitetun kartan toiselta puolelta yksi rasti oli jäänyt hakematta. Juoksua edestakaisin – olimme Mammanpoikien ja MPKK:n 2-henkisen joukkueen kanssa taas kasassa. Poljimme ihan haipakkaa Mustavuoreen, jossa otimme oman reitinvalinnan pientä polkua pitkin muiden kiertäessä isompaa polkua. Tämän jälkeen emme muita juuri nähneetkään, mutta ilmeisesti isompi polku oli nopeampi, koska jäimme tässä selvästi jälkeen. Omat ongelmani alkoivat näillä main, kun koukkupolvin yritin sitkutella Tuomaksen ja Ilen perässä liian pienellä pyörällä. Eritoten kipuaminen Vuosaaren jätemäen päälle kävin ihan rehellisesti syömään miestä ja pojat joutuivatkin minua odottelemaan.
Hakunilassa oli kiipeilyrasti, jonka Tuomas kävi suorittamassa. Olimme n. 15 minuuttia keulaa perässä. Ehdimme jo noin kilometrin polkea Kuusijärven suuntaan, kun Tuomas huomasi unohtaneensa repun seikkailurastille. No, tekevälle sattuu. Tuomas työnsi meikäläistä sopivissa paikoissa ja maantiellä peesistäkin oli hyötyä, joten pääsimme ihan kivasti Kuusijärvelle vaihtopaikalle. Koukkupolvin pyöräily oli kyllä vetänyt omat reiteni niin puhki, että loppumatka rehellisesti sanottuna hirvitti. Kuusijärvellä oli pieni kick-bike osuus, reilu kilometri järven ympäri. Sen jälkeen otimme kolmosmelan matkaan ja lähdimme juoksemaan kohti melonnan aloituspaikkaa Hyrylän suuntaan. Metsätaipaleella käpi pieni suunnistuskälli ja kuljimme suolla ollutta rastia kohden tovin 90 astetta väärään suuntaan ja aikaa jonkun verran tuhlaantui. Kuitenkin etenimme määrätietoisesti kohti melontapaikkaa ja vaihdoimme puolisen tuntia (?) keulasta perässä.
Melonta meni suhteellisen matalassa vedessä ihan ok, vaikka koskissa muutama täpärä tilanne olikin. Ile ohjasi perästä, Tuoma meloi edestä ja minä uitin keskeltä melaa sen mitä pystyin. Melonnan lopussa olevaa rastia jouduimme tovin odottelemaan, koska rasti oli sidottu sillankaiteeseen ja rasti lepatteli tuulessa minne sattuu. Valokuvien perusteella meidän jälkeen rastiin olikin sidottu vesipullo painoksi, jottein rastia tarvisi kalastella karahkan kanssa kanootista käsin. Kannoimme kanootin vaihtoon ja säntäsimme maalia kohti.
Viimeinen juoksupätkä oli onneksi varsin lyhyt, sillä meillä oli nesteet ihan lopussa. Kuusijärvellä oli vielä ”nuorallatanssitehtävä”, jonka Tuomas klaarasi ja lopuksi kaikki pääsivät vielä dippautumaan Kuusijärveen ja vola, olimme maalissa puolisen tuntia suklaapoikien takana.
Kokonaisuutena kisa meni ihan hyvin, tosin eritoten pyöräilyssä Tuomas ja Ile joutuivat minua odottelemaan. Vaikka olisin saanut pyörän säädöt kuntoon, niin maastossa olisi silti tehnyt vaikeaa. Tuomas hoiti suunnistamisen eritäin hyvin ja molemmat jaksoivat tsempata joukkuetta eteenpäin. Oma roolini oli vain sitkutella poikien mukana. Vaikka muutama pummi tulikin, niin vauhtia olisi pitänyt olla sekä juosten että pyörällä, mikäli voitosta olisi haluttu loppuun asti kamppailla. Illalla oli palkintojenjako ja kakkossijasta saimme Kisakallioon yöpymisen ja kuntotestit. Sinne vain siis joskus leireilemään…
Teksti: Juhana
Jätä kommentti so far
Jätä kommentti
Team Duro 