European Rogaining Championships pidettiin Turun pohjoispuolella Pöytyällä syyskuun alussa. Nyt ei ollut tuliaisina mitaleja eikä edes virallista tulosta. Team Duron kisa keskeytyi ennen puoltaväliä energian imeytyminsongelmiin. Kun ei kävely vetoköysihinauksessa eivätkä elektrolyytit tuntuneet auttavan ongelmaan, lyhyen tuumaustauon jälkeen todettiin yhdessä, ettei ole mieltä yrittää sinnitellä parina loppuun asti. Tuomas jatkoi kisaa kilpailun ulkopuolella, mutta joutui lyhentämään paljon suunnitellusta reitistä suunnistusvirheiden ja jalkojen väsymisen takia. Kerätyt pisteet vastasivat 16. sijaa kaikista sarjoista ja tiimeistä.
Laitoimme ilmoittautumisen sisään kesällä silloisen maksuportaan viimeisellä hetkellä (aikaleiman mukaan ilmoittautuminen oli perillä 23:57). Yhteistä kokemusta on monesta Loppaisrogainesta ja seikkailukisasta. Antille 24h roga olisi uusi kokemus ja Tuomaksellekin vasta toinen (Sulkavan Partalansaaren 2022 SM-kisat oli ensimmäinen). Pohdimme etukäteen, että yhtenä riskinä on Tuomaksen elokuun kisaputki (Hamperokken Skyrace, Endurance Quest ja 1200km Paris-Brest-Paris -pyöräily), josta jäisi 2,5 viikkoa aikaa palautua. Emme siten odottaneet, että olisimme taistelemassa ihan kärkisijoista kisassa, vaan enemmän katsomassa, mihin suoritustaso riittää.
Ajomatka Pöytyälle oli reilu kaksi tuntia, joten päädyimme, että ajamme varhain lauantaiaamuna kisapaikalle. Antti kantoi päävastuun valmistautumisesta hankkien reitinsuunnittelun apuvälineet eli Finnfoam-levyn palan, värilliset nuppineulat ja mittauslangan. Lyhyet rogat olimme kumpikin suunnitelleet vain piirtäen reittiä kartalle. Nuppineulatekniikasta sain oppia Manu Humpilta 2022 SM-kisoissa. Rastipisteiden määrän kasvaessa vaihtoehtojen määrä kasvaa käytännössä eksponentiaalisesti. Kun oletukseksi ei kannata ottaa kaikkien rastien kiertämistä, on 24h rogan reittisuunnitellu selvästi vaativampi kuin vaikkapa 25-30 rastipisteen rogan. Nuppineulamenetelmä tarjoaa selvän tavan visuaalisesti hahmottaa, mitä alueita kannattaa ottaa reitille.
Varusteet kasasin edellisenä iltana. Energiakeko painoi n 1400 grammaa koostuen 6 geelistä, erilaisista karkeista ja marmeladeista, Snickersistä sekä proteiinipatukasta (hiilihydraatteja yhteensä arviolta 1000g). Lisäksi otin liiviin yhden leivän ja 1 valmispussin urheilujuomajauhetta ja 6 pussia elektrolyyttejä. Päällä T-paita ja pitkät trikoot. Liivissä irtohihat, 2 buffia ja kuoritakki. Valona Lupinen Piko tehoakulla, varalla siihen vara-akku sekä pieni varavalo. Lisäksi liivissä oli oma pieni EA-kit ja puhelin kirjekuoressa sekä GPS. Antti kantoi pakollisten EA-varusteiden kittiä. Kummallakin oli pillit.
Kisaorganisaatio toimi hyvin. Toiminta kisapaikalla oli joutuisaa eli prosessit olivat selkeät ja toimivat jämptisti. Ehdimme hyvin asettautua suunnittelupaikalle alas ampumaradan katoksen alle ennen kuin siirryin odottamaan karttojen jakoa. Nakkasin kartat Antilla ja kipaisin vielä ostamaan kahvin ja munkit Sotkun pisteeltä. Kisakartta oli kooltaan lakana, suunnilleen A1 eli 4 A3:sta. Se oli hiukan suurempi kuin Finnfoam-levy, joten jouduimme hiukan virittelemään pahvista lisätukea, että saimme nuppineulat pysymään kartan alareunassa.
Jätimme melko nopeasti tarkastelusta pois vaihtoehdot, jossa välissä palattaisiin kisakeskukseen. Melko nopeasti löytyi myötäpäivään pohjoisimman pisteen (101) kautta isoja pisteitä kiertävän reitin alkupuolisko ja siirtyminen Kurjenrahkan kansallispuiston kautta kartan itäreunaa pitkin eteläosaan, jossa oli pienellä alueella paljon isojen pisteiden rasteja. Näistä osa vaikutti haastavilta pisteitä yösuunnistusta ajatellen. Kisakeskusta lounaan suunnnasta lähestyessä löysimme loppupuoliskolle monia erilaisia koukeroita ja kiertovaihtoehtoja. Näitä pohdimme melko pitkään samalla arvioiden, paljonko eri kombinaatioista tulisi matkaa. Lisäksi oli haaste sovittaa edes joitain juomapisteitä reitille. Päädyimme karkeasti kolmeen eri vaihtoehtoon lopussa. Lyhimmällä vaihtoehdolla matkaa tulisi linnuntietä noin 100km ja pisimmällä lähemmäs 120km. Todelliset matkat olisivat sitten ehkä 115km-135km. Skaalausvaraa olisi sitten tähän välille, joskin valintoja pitäisi tehdä jo jossain 18 tunnin kohdilla ensimmäisen kierron osalta, onko siihen aikaa.
Antti lähti kisaan Salomon S Lab Ultra 3:lla. Ajattelin kisaavani VJ MAXxeilla, mutta vasta kisapaikaikalla nauhoitettuani huolella kengät jalkaan muistin, miksi olinkaan siirtänyt nämä tossut jo parvekkeelle – toisen kengän kanta oli alkanut pettämään Hamperokkenilla. Vaihdoin siksi jalkaan samat kengät kuin Antilla eli Salomon S Lab Ultra 3:t. Tämä varakengiksi ottamani pari oli pohjasta jo melko kulunut. Tossuilla oli juostu jo Nuts300:aa 2021 ja sitten 2022 ja treenilenkkien ohella useampi lyhyempi kisa. Kaipa niillä vielä yksi kisa kulkisi.
Varustetarkastukseen kuuluteltiin useita kertoja ja varoiteltiin sen vievän aikaa, mutta omalla pisteellämme se oli loppujen lopuksi aika nopea ja hiukan ylimalkainen. Ehdimme siten noin vartin verran vielä istuskella starttialueella, joka oli kahden hiekkatien risteyksessä. Joukkueita asettui melko tasaisesti jokaiseen mahdolliseen suuntaan risteystä. Tältä osin hajautuminen toteutui hyvin.
Lähdimme klo 13 startista melko maltillisella vauhdilla liikkeelle. Ensimmäiset rastit löytyivät hyvin, mutta aika nopeasti kävi selväksi, että suorat etenemiset soiden yli tarkoittivat käveylä tai harppiomista ja ovat melko hitaita – Suopursua ja muuta varvikkoa oli paljon sekä ojia. Pidimme kuitenkin tehdystä suunnitelmasta kiinni.
Rogassa ei tiedä yhtään, miten hyvin muilla menee. Muita tiimejä kyllä vilahteli siellä täällä, mutta ei vaikuttanut olevan toista tiimiä, joka eteneisi samaa vauhtia samalla suunnitelmalla. Pohjoisimman pisteen jälkeen suunta kääntyi etelään. Koimme etenevämme melko hyvin, joten ehdotin suunnitellun 61-106 välin venytystä yhden ylimääräisen neljän pisteen rastin (48) haulla, kun sinne pääsi melkein tietä pitkin.
Suunnistus eteni vuorotellen. Keulilla kartan kanssa meistä oli se, jolla oli sillä hetkellä parempi energiataso, ja toinen varmisteli. 1:30000 kartan skaala ja melko suuripiirteinen korkeuskäyrien ja maaston vastaavuus hahmottui koko ajan paremmin. Käytännössä aina kun mietimme, että jokohan olemme rastin lähellä, oikea vaihtoehto oli jatkaa vielä reilusti eteenpäin.
Jossain kuuden tunnin paikkeilla Antti valitteli ensimmäisen kerran, että energia ei oikein imeydy. Matka eteni kuitekin vielä melko hyvin. Otin suunnistuksesta enemmän vastuuta, mutta se johti pieniin pummeihin rasteilla 89 ja 54. Karkeilla korkeuskäyrillä ei osu rastille, jos joko suunta ei ole oikea tai ei keskity arvioimaan edettyä matkaa. Rastin 84 jälkeen alkoi juostavammat pätkät, joilla oli paljon enemmän tietä ja polkuja. Otin ne ilolla vastaan, sillä jalat olivat hiukan väseneet tarpomisesta varvikossa.
Rastin 86 haimme pistona. Juostavat polut ja pitkospuut houkuttelivat minua nostamaan vauhtia ja Antti alkoi hiukan jäämään. Rastin 96 näkötornilla pysähdyimme hetkeksi ja kaivoimme lamput esiin. Valitettavasti Antilal energiaongelman pahenivat ja rastin 77 jälkeen otin Antin ensin vetoon ja sitten pudotimme juoksun kävelyksi. Juomapisteellä yritimme lisätä veteen elektrolyyttejä, jos se parantaisi imeytymistä. Rasti 81:lle osuin suoraan, mutta hiukan tuurilla, sillä en ollut satavarma, olenko oikean ojan varressa. Tässä kohdassa ei toisaalta ollut kuin toinen samansuuntainen oja vieressä.
Rastille 98 oli pidempi pätkä suunnassakulkua suon yli. Energia liikkui Antilla vain väärään suuntaan, joten eteneminen hidastui. Leimattuamme 98:n palasimme polulle ja pidimme mättäällä istuen tuumaustaukoa sen aikaa, että Rahnaiset Ukot (Jumisko & Pasanen) ehtivät tulla, käydä rastilla ja palata. Totesimme, että olemme varsin kaukana kisakeskuksesta (hash housesta), jossa voisi levätä ja kokeilla jotain ruokaisampaa energiaa. Jäljellä oli liian pitkä matka ja aika edetä siten, ettei energia pysy sisällä. Päädyimme siihen, että kävelemme tielle ja Antti palaa miehitetyllä juomapisteelle ja minä jatkan kisaa yksin varsinaisen kilpailun ulkopuolella.
Alkuun matka eteni hyvin, olinhan kävellyt pidemmän aikaa, joten jaloissa oli hyvin taas voimia. Lyhyellä välillä 104-99 onnistuin kuitenkin menemään ojissa sekaisin ja sitten en ollut riittävän varma, mistä kohtaa nousin suolta ylös. Kartalla selkeältä näyttävä mäen huippu ei ollut yhtään niin selkeä ja kiertelin usean matalamman kallionlaen kautta, kunnes oikea löytyi. Pari seuravaa rastia meni taas ihan ok, mutta 78:n jälkeen sekoilin kunnolla, kun en edennyt tarpeeksi pitkälle ja hortoilin pidemmän aikaa metsässä, kunnes löysin tielle, jota lähdin vielä juoksemaan ensin väärään suuntaan samaistusvirheen takia ja nähdessäni toisen tiimin valot edessäni (he kierisivät rasteja toiseen suuntaan). Edes rasti 107 ei löytynyt helpolla. Pääsin kyllä lähelle sitä, mutta en paikallistanut jyrkännettä, joten kiersin kalliota ympäri, kunnes sain kivikosta itseni kartalle ja sitten lopulta löysin rastille. Ehkäpä vartti kiemurtelua tässä.
Seuraavilla väleillä etenin samaan suuntaan kuin Raihnaiset Ukot ja joku virolainen tiimi. Juomapisteellä olimme yhtä aikaa. Virolaiset lähtivät ensin, ja minä ryntäsin heidän peräänsä, kun Jumisko ja Pasanen jäivät vielä huoltamaan. 64:lle menin sujuvasti peesissä, sitten tein paremman valinnan kohti rastia 30 tai reittimme erosivat, sillä virolaiset katosivat jonnekin taakse. Tiellä vastaan tuli samassa Men’s Veteran -sarjassa kisanneet Eklund & Skrinnari. He ihmettelivät, kun olin yksin matkassa.
Rastiväli 30-36 oli hidasta tarpomista. Ylipäätän olin melko epävarma osumisesta rastille 36 ja sen hakeminen tuntui huonolta valinnalta (vaikeus vs pisteet). Osuin kuitenkin tuurilla sen verran lähelle, että rastin heijastin osui valokeilaan eli löysin sen hakematta lainkaan. Seuraava rasti olikin sitten kisan surkein esitys. Hortoilin pitkän aikaa suolla yrittäen saada kiinni risteilevistä ojista (suunnista, risteyksistä ja ojien mutkista) sekä rastin luoteispuolella olevasta käyräkumpareesta, joka oli kuitenkin melko epämääräinen. Luovutin jo rastin löytämisen osalta, kun koin riittävän pitkään haravoineeni alueen ojia. Otin suunnan suoraan länteen. Sitten 50 metriä käveltyäni rasti 73 tulikin vastaan.
Seuraavalla rastilla 90 tein taas hiukan koukeroa. Olin tehnyt samaistusvirheen ja käännyin ajatellun polun sijasta aiemmalle uralle. Paikalle osui muita tiimejä ja sain sen hiukan ilmaiseksi hakematta uudelleen vauhtia jostain selkeästä maastonkohdasta. Ajatustyö ei ollut ihan kirkkainta. Seuraavalla välillä rastille 59 kadotin oikean uran. Väsymyksen painaessa rajusti päälle päätin kaivaa liivistä irtohihat ja kuoritakin ja heittäydyin hetkeksi pitkälleni sammalikkoon. Sain silmät hetkeksi kiinni ja pienet mikrotorkut. En kuitenkaan nukahtanut kunnolla, kun häiriönä oli hyttysiä ja hirvikärpäsiä. Jälkimmäisiä oli paikoittain runsaasti – varmaan yli 300 tuli nypittyä hiuksista tai iholta kisan aikana.
Lampun sai pakata takaisin liiviin. Pienestä lepohetkestä huolimatta suunnistus ei pysynyt vieläkään kasassa ja rastivälillä 59-69 kiersin peltoa metsän puolella avian liian pitkään ja sitten tein taas samaistusvirheen. Ihmettelin vain, kun metsäautotien pää ei tullut odotetusti vastaan. Lopulta paikallistin itseni noin 500m rastipisteen pohjoispuolelta eli olin mennyt reilusti itäpuolelta ohi ja pitkäksi. Yli kilometri ylimääräistä sekä kaikki ihmettelyt, joten puolisen tuntia taisi taas huveta kisa-aikaa.
Aamun edetessä vireystila parani, mutta väsymys jaloissa kasvoi. Kengät olivat käytännössä koko ajan märät eli jalat olivat myös hautuneet pitkään kosteissa kengissä. Jalkapohjissa alkoi tuntua hotspoteja. Keräsin sarjan isoja pisteitä (79, 103, 100, 97, 94 ja 83), mutta matka eteni hitaasti ja tein enemmän kiertoja teitä pitkin. Oli jo täysin selvää, että mitään ylimääräistä lenkkiä en ehtisi ottaa ja pitäisi hiukan oikoa ajateltuun lyhimpään vaihtoehtoon nähden.
83:n jälkeen pysähdyin juomapisteelle. Otin kengät ja sukat pois ja tuulettelin jalkapohjia miettiessäni vaihtoehtoja. Aikaa oli melko vähän jäljellä, joten hain suorimman järkevän reitin kisakeskukseen (60, 87, 72 ja 22). Lupus Extremen Snellman & Lehtonen tulivat tiellä vastaan edeten vielä erittäin vahvasti. Totesin, että tuolla vauhdilla ehtii vielä hyvin hakemaan rasteja. 87:lla näin samat virolaiset kuin yöllä. Heilläkin oli vauhti selvästi hidastunut. Tiellä sain hölköteltyä joten kuten, mutta vauhti oli varmaan tasoa 7 min/km. Ennen viimeistä 22:sta tiellä eeteni useita muitakin tiimejä kohti maalia, pääosin kävellen. 22:lle oli reipas kipuaminen. Aikaa oli noin vartti jäljellä, mutta liian vähän, että olisi kannattanut yrittää enää mitään rastia hakea.
Tuloksen saaneiden joukossa keräämilläni pisteillä olisi yltänyt sijalle 16. Yleisen sarjan voittajatiimi Virosta oli täysin ylivoimainen keräten 500 pistettä. Antti laski jälkikäteen, että alkuperäisen suunnitelman pisimmällä versiolla pisteet olisivat juuri riittäneet MV-sarjassa mitaleille. Epävarmoja ja hapuilevia rastinottoja sekä kiertelyjä rasteilla tuli aivan liikaa, enemmän kuin tunnin verran yhteensä, ehkä jopa 1,5 tuntia. Kahden eri rastin osalta tuli yli tunnin rastiväliaika leimausten välillä, ja useampi väli vei lähelle tuntia. Sellaisella etenemistahdilla pisteitä ei kerry tarpeeksi. Elokuun kisaputki mahdollisesti painoi jaloissa, kun loppupuolella etenemisvauhti tahtoi tippua kävelyn puolelle.
Vaikka emme saaneet virallista tulosta, tuli kisasta kummallekin hyvää kokemusta. 24h roga on varsin vaativa laji. Suunnitelman pitää olla järkevä ja sopivasti skaalattavissa, suunnistuksen pitää toimia päivällä ja yöllä, energian pitää upota ja jalkojen pitää kestää – jos parista kummallakaan mikään osa-alue pettää, ei tule hyvää tulosta. Suunnistus takelteli minulla erityisesti yöllä ja energiastakin jäi neljäsosa yli, joten tuli kannettua kolmasosa kiloa extrapainoa koko kisan läpi.
Todennäköisesti tulee toistekin lähdettyä 24h rogaan – ainakin näin useamman päivän jälkeen, kun jalat eivät enää näytä valkoisilta rusinoilta eikä jokainen kutina päässä tai niskassa ei enää laukaise ajatusta ’hirvikärpänen’. Kiitokset ratamestarille hyvästä radasta ja muutenkin kiitosta TuMen suuntaan onnistuneista järjestelyistä!
Jätä kommentti so far
Jätä kommentti
Team Duro 